Ajankohtaista Yhteydenotto/ juttuvinkki Yhteystiedot Tästä Kauppaympyrään
Testostenoreissa saa laulaa ja tanssia
Uutiset, 02.03.2017 - 14:04, lukukerrat: 827

Kangasalan Sanomat / Lotta Loikkanen
Julkaistu Kangasalan Sanomissa 1.3.2016

Suomalainen mies ei tanssi eikä laula. Paitsi Testostenorit. Sen laulajat tekevät kumpaakin.
Kangasalan lukion mieskuoro on esiintynyt ja viihdyttänyt yleisöä jo viisi vuotta. Näihin vuosiin on kuulunut lukuisia keikkoja, yhdessäoloa, musiikillista kehitystä ja yksi seinäkalenteri.
Testostenoreille alkusysäyksen antanut musiikinopettaja Maija Koskenalusta halusi rohkaista myös poikia laulamaan.
– Tytöt aina ryntäsivät mikrofoneihin, enkä juuri koskaan kuullut poikien laulavan, Koskenalusta kertoo.
Musiikinopettaja sai vihiä yhdestä laulavasta pojasta ja aloitti varovaiset tunnustelut kuoron perustamiseksi. Ensin piti pyristellä eroon noloudesta, joka poikien laulamiseen liitettiin.
– Kynnys lähteä tekemään juttuja, jotka ovat oletusarvoltaan tyttöjen juttuja, oli iso. Pojat pysyköön rumpujen ja kitaran takana, kuoroa perustamassa ollut Anssi Nieminen kuvailee.
Taktiikkana oli houkutella kuoroon paljon porukkaa, jotta yhdessä ei tarvitsisi nolostella. Mukaan värvättiin Pyry Kähkönen, joka sosiaalisena tyyppinä houkutteli lisää jäseniä.

Nerokas nimi keksittiin heti alkuun, ja Testostenorien ensimmäinen esiintyminen oli uuden lukion vihkiäisjuhlassa syksyllä 2012. Sexbomb ei jättänyt ketään kylmäksi.
– Me vedimme esityksen joka kerta enemmän överiksi. Ensin lauloimme ihan vain rivissä, sitten mukaan tuli koreografiaa, Kähkönen kertoo.
Testostenorit keksii esityksiinsä aina jotain uutta mutta säilyttää ohjelmistossa tiettyjä liikkeitä. Ikonisiksi ovat nousseet muun muassa eteerinen katse kaukaisuuteen ja juna.
Esiintymisasuina on esityksestä riippuen ollut hihaton t-paita, valkoinen kauluspaita, henkselit ja puvun housut.
Testostenorien pioneerityön ansiosta poikien laulaminen on Kangasalan lukiossa nykyään luonnollista.
– Oli helppo tulla kuoroon, kun mukana oli paljon jengiä. Katsoin Testostenoreita valmiiksi ylöspäin ja mietin, että he ovat kyllä äijiä, toteaa kuoron nuorempaa polvea edustava Lukas Honkaniemi.

Testostenorien ensimmäinen sukupolvi paikkasi vauhdikkailla esiintymisillä pienet puutteet laulutaidoissa.
Nykytestot sen sijaan laulavat hyvin, mutta tanssivat edeltäjiänsä vähemmän.
– Laulu on kehittynyt, niin ei tarvitse liikkua niin paljon. Näin me sen ainakin selitämme. Todellisuudessa kyse on lähinnä siitä, ettei meillä ole aikaa tehdä koreo­grafia, Valtteri Välimäki sanoo.
Viime aikoina lukion mieskuoron toiminta onkin ollut hieman alavireistä, sillä koululla tapahtuu niin paljon muuta musiikillista toimintaa, joka vie poikien aikaa.
– Toivon, että toiminta laajee, sillä tämä on oikeasti hieno juttu, jota veisi mielellään eteenpäin, Honkaniemi sanoo.

Rivistä erkaantuneita jäseniä kuoro houkuttelee takaisin sillä, mistä se tunnetaankin eli hyvällä meiningillä. Viime vuonna treeneissä kävijät palkittiin yhteisellä saunaillalla.
– Nauroimme, soitimme, saunoimme ja grillasimme. Pokeripöytäkin meillä taisi olla, Testostenorit kertovat.
Aktivoitumista on jo näköpiirissä tuoreimman projektin myötä: Musiikinopettajan irkkuyhtye Eala konsertoi Kangasala-talossa. Lavalla hyvää meininkiä välittävät myös lähes 30 laulajan Testostenorit, joka koostuu viisivuotisen taipaleensa kunniaksi niin uusista kuin vanhoistakin laulajista.

Testostenorit laulaa irkkupubilauluja irkkuyhtye Ealan konserteissa 31.3. ja 1.4. Kangasala-talossa.

Kangasalan lukion löydät Kauppaympyrästä!

Uutisvirta

Yritysten omat terveiset

Katso yritysten ajankohtaiset tiedotteet täältä!

Tuoretta
Lounaslautasen voi koota monella tavalla, mutta päälle juodaan aina kahvit
Lisää kasviksia, kalaa ja vaaleaa lihaa. Vähemmän punaista lihaa, sokeria ja suolaa.
Lue lisää »
Sanataide johdattaa matkalle toiseen maailmaan
Kangasala-Seuralla on ollut toive koota kangasalaiset kirjailijat tekstinäytteineen yksiin kansiin. Toive on nyt toteutunut: Kangasala-Seura julkaiseee teoksen Sanataiteen Kangasala – Matkoja toisiin maailmoihin.
Lue lisää »
Putkirempassa palvelee parhaiten paikallinen
Monelle pelkkä ajatus käyttövesiputkiremontista saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Remontti saattaa kuitenkin yllättää iloisesti hinnallaan, kunhan malttaa tutustua eri urakoitsijoiden vaihtoehtoihin.
Lue lisää »